Rakkausruno

Hän on minun Menninkäiseni,
joka katosi jonnekin synkkään.

Hän puhuu – minä kuuntelen.
Minä kysyn – mies vastaa.
Hän kysyy: ”Mistä me nyt keskustelisimme –
forever, forever, forever…”
Minä vastaan: ”Huikaisevan elinvoimaisesta
nykyisyydestä – ikuisuudesta.”

Menninkäinen on erityinen.
Minä olen erilainen – hän sanoo.
Minä olen hänen Päivänsäteensä.
Olen varma, ajattelen joka päivä:
”Valoani ikävöi, kaipaa hän…”