Galleria 68:ssa on Lars-Gunnar Nordströmin näyttely 23.7. – 30.8.2015. Lars-Gunnar Nordströmin ensimmäinen näyttely oli vuonna 1949, jolloin hän oli 25-vuotias. Hänen taideajattelunsa kehittyi tuolloin hyvin nopeasti; se oli jo valmis syntyessään. Nordström halusi, että teokset eivät miellytä katsojaa. Hän halusi tehdä taidetta, joka on vapaa kauneuspyrkimyksistä. Katsellessani näyttelyä koen juuri näin: työt ovat raakoja ja kovia, mutta samalla huikaisevan inspiroivia. Nordström oli intohimoinen jazzin ystävä. Voin nähdä töissä sykettä, liikettä, rajua rytmiä. Samoin Nordström sanoi, että väri ei ole hänelle miellyttävä sommitteluaines. Itse koin serigrafioiden värit toisinaan suorastaan piinallisina; toden totta! töiden värejä ei voi luonnehtia suloisiksi tai sävy sävyihin. Nordströmin värit ovat melkein kuin isku iskun jälkeen. En pidä niistä! Ja kuitenkin ne vangitsevat ja tenhoavat. Nordström sanoikin, että väri on polttoaine, joka pitää muodon toiminnassa: ”Väri on yksiselitteinen; ainoastaan punainen, sininen, musta tai se värisävy, jota tarvitsen.”

Lars-Gunnas Nordström oli itseoppinut kuvataiteilija ja se mahdollisti hänen vapautensa kehittää omaa taideajatteluaan ja samalla se oli kykyä olla erilainen. Varmasti tämän takia hän alleviivasi omaa itsenäistä luomista ja hän pyrki täydelliseen selkeyteen, tarkkuuteen ja anti-impressionismiin. Nordström ei halunnut tehdä figuratiivista taidetta; hän ei halunnut piirtää juoksevaa hevosta, mutta hän halusi kuvata juoksun vauhdin omassa työssään. Niinpä Nordström kehitti abstraktin tyylin, jossa oli rakenteellinen ja tinkimätön linja. Hän halusi, että muodoissa ei ole varjoja eikä häivytyksiä eli  ”pinta on pintaa”. Hänen serigrafioissaan on kirkkaat, tasapintaiset värikentät. Myöskään kolmiulotteisuus ei ollut hänen tavoitteensa. Nordström puhui abstraktista elementistä ja sillä hän tarkoitti kuvailmaisun vastakohtaisuuksia eli 1/ staattisuutta – dynaamisuutta 2/ painoa – keveyttä 3/ valoa – pimeyttä 4/ avointa – suljettua.

Uransa alkuvaiheessa Nordströmin taidetta pidettiin tunteettomana, kylmänä ja epäinhimillisenä… mutta… jospa silloisissa sanoissa olikin mukana totuuden jyviä… ehkä Nordströmin nerokkuus on juuri tässä tinkimättömyydessä!
Sini Lilja 30.07.2015