Luomiskertomus

Luomiskertomus

Olen varovainen enkä
tiputa sotkan munaa
Eedenin saari on autio
meri on iso ja sininen
universumin keinussa tulevaisuus
on määrätty.

Tämä suunnitelma ei saa
mennä pilalle
suloisella tytöllä on kartta
jonka avulla etsiä ja löytää
minulla on koti-ikävä.

Kesken kaiken yhtäkkiä
aloin kaivata sinua
jossakin on totuus – missä?

Olen onnellinen heinäsirkka
kuitenkin lopulta kohtalo surmaa
mutta minullapas on
kaitselmuksen ässä hihassa!

Hetkiä ikuisuudessa nro 5

Hetkiä ikuisudessa nro 5

mitä tärkeää on tapahtunut? ostin Yamaha-digitaalipianon, miksi? onhan minulla akustinen piano, akustinen piano kerrostalossa on varsin hankala, soitto kuuluu ulko-ovelle saakka, olen koko ajan tietoinen, että musiikki kulkeutuu rakenteissa pitkälle, koko ajan on mielessä, että mahdanko häiritä naapureitani? en kai soita liian kauan? mutta kaikki nämä ongelmat ratkeavat digitaalipianossa, koska sitä voi soittaa kuulokkeet korvilla täysin äänettömästi, tänään on ensimmäinen päivä, kun pystyn soittamaan Yamahaani kuulokkeilla ja hyvin toimii, nyt pystyn harjoittelemaan kaikessa rauhassa uusia kappaleita, pystyn junnaamaan vaikeaa kohtaa useaan kertaan ja kukaan ei hermostu vääristä lyönneistä, olen niin innostunut tästä mahdollisuudesta, että olen alkanut harkita pyrkiä Vantaan musiikkiopistoon piano- ja laulutunneille

Kohtalomme

Kohtalomme

Isken silmää –
salaisuuksia utelen
hiukkanen jännitystä

silmäsi tummuivat ja syttyivät
sydämeni takoo
kosketan huulilla valkoista ruusua

yhdessä tanssitaan häitä
kannumme on ylitsevuotavainen
sinetti painetaan musteella
kuka hän on?