Ritarin kohtalo

Vielä äsken melkein kaikki
ympärilläni oli kuollut;
kuin härmässä.
Luonto näyttää lakastuvan.
Mutta se ei ole totta.
Sillä yksi pieni kipinä
on syttynyt,
joka on kuin ylösnousemus
uhmaten kaikkea.

Tulevan talven tuikea tuuli käy.
Mutta tiedän; jossakin kukoistaa
salainen kesäniitty.

Purjehdin iloisesti lokakuun
levottomissa harmaissa pilvissä.
Aivan yllättäen löysin mahdollisuuden;
uuden kohtalon.
Minusta tuli ritarinukke, joka oppi
laulamaan ja kävelemään.

Menen eteenpäin. En käänny takaisin.
En edes katso taakseni.
Olen ylenpalttisen antelias.
Nyt tarjoan kaiken seitsemän kertaa
seitsemän. Tällä tavoin voin
saada uuden tarkoituksen elämääni.