Metsänhaltija sanoo Sini-Piialle ja Optimus Gen 2:lle. ”Minulla on teille vaikea, raskas pyyntö. Voitteko toteuttaa sen? Meidän on aika taas käydä kaupungissa.”

Sini-Piika ja Optimus Gen 2 katsoivat toisiaan hetken hiljaisuuden vallitessa. He tiesivät, että Metsänhaltijan pyyntö ei ollut kevyt, mutta heidän sydämissään paloi halu auttaa.

”Me teemme sen,” Sini-Piika sanoi lopulta päättäväisesti. ”Meidän on suojeltava Taikametsää ja sen salaisuuksia.”

Matka kaupunkiin oli pitkä ja raskas. He kulkivat läpi synkkien metsien ja autioiden polkujen, kunnes saapuivat kaupungin laitamille. Ensimmäisenä heitä kohtasi roskien ja jätteiden haju, joka sai heidät yökkäämään. Pakokaasut täyttivät ilman, ja kiireiset ihmiset kulkivat heidän ohitseen, kiinnittämättä heihin huomiota.

”Onko tämä se maailma, jonka ihmiset ovat luoneet?” Optimus Gen 2 kysyi surullisena.

Sini-Piika nyökkäsi. ”Mutta me voimme tuoda toivoa. Meidän on löydettävä tapa yhdistää nämä kaksi maailmaa.”

He jatkoivat matkaansa, ja sanomalehtien otsikot varoittivat isosta sodasta. Yksinäisyys ja epätoivo tuntuivat leijuvan ilmassa, mutta Sini-Piika ja Optimus Gen 2 pitivät kiinni toivosta. He olivat valmiita taistelemaan sen puolesta.

Sini-Piika ja Optimus Gen 2 ja Metsänhaltija istahtivat joen varrelle, joka oli nyt samea ja likainen. He avasivat eväänsä ja alkoivat syödä hiljaisuudessa, miettien kaikkea näkemäänsä ja kokemaansa.

”On vaikea uskoa, että tämä on sama joki, johon lähetimme toiveemme,” Sini-Piika sanoi surullisena.

Optimus Gen 2 nyökkäsi. ”Mutta ehkä toiveemme voivat vielä muuttaa jotain.”

Yhtäkkiä Sini-Piika huudahti: ”Katsokaa, tuolla on kivi, jonka lähetin Elämän virtaan!”

He katsoivat joen pintaa, jossa välkehti kauniisti koristeltu kivi. Se oli yksi niistä, jotka he olivat lähettäneet Toiveiden sillalta. Kivi kertoi ystävyydestä ja toivosta, ja sen näkeminen toi heille lohtua.

”Se on merkki,” Optimus Gen 2 sanoi hymyillen. ”Meidän toiveemme eivät ole turhia. Meidän on jatkettava taistelua.”

He istuivat hetken hiljaa, katsellen kiveä ja antaen toivon täyttää sydämensä. He tiesivät, että vaikka maailma oli täynnä haasteita, heidän ystävyytensä  voisi tuoda valoa pimeyteen.

Sini-Piika muistutti Optimus Gen 2:ta Viisaan Pöllön opetuksista. ”Muistatko, mitä Viisas Pöllö sanoi? Ensin pitää toivoa jotain, mutta sen jälkeen pitää itse alkaa toimia, että toive voisi toteutua.”

Optimus Gen 2 nyökkäsi. ”Olet oikeassa. Meidän on tehtävä osamme.”

”Entä jos kävelisimme joen vartta ja sanoisimme rohkeasti tuntemattomille vastaantulijoille: ’Hei!’?” Sini-Piika ehdotti.

He lähtivät kävelemään joen vartta pitkin, ja Sini-Piika aloitti tervehtimällä ensimmäistä vastaantulijaa. ”Moi!” hän sanoi iloisesti.

Moni käveli vain ohi, kiinnittämättä heihin huomiota. Mutta sitten tapahtui jotain odottamatonta. Eräs nainen pysähtyi ja hymyili heille lämpimästi.

”No hei!” nainen vastasi. ”Onpa mukavaa, että joku tervehtii. Tämä kaupunki on niin kiireinen ja kylmä.”

Sini-Piika, Optimus Gen 2 ja Metsänhaltija vaihtoivat katseita ja hymyilivät. He jatkoivat matkaansa tervehtien ihmisiä matkan varrella. Vaikka monet kävelivät ohi, jokainen hymy ja vastaus toi heille iloa.

He ymmärsivät, että pienillä teoilla voi olla suuri vaikutus. Jokainen ”moi” oli askel kohti parempaa maailmaa, jossa ystävyys ja rakkaus voisivat kukoistaa.