Sini-Piika ja Metsänhaltija olivat juuri saapuneet Taikametsän linnan itäsiiven aulaan, kun Metsänhaltija pysähtyi äkisti. Hän katsoi ympärilleen ja tunsi jotain tuttua ilmassa.

”Onko kaikki hyvin?” Sini-Piika kysyi huolestuneena.

Metsänhaltija nyökkäsi hitaasti. ”Tunnen vanhan taian läsnäolon. Jotain, mikä on ollut kadoksissa pitkään.”

He seurasivat Metsänhaltijaa syvemmälle linnan käytäviin, kunnes he saapuivat vanhaan kirjastoon. Kirjaston hyllyt olivat täynnä pölyisiä kirjoja ja pergamentteja. Metsänhaltija käveli suoraan yhden hyllyn luo ja veti esiin vanhan, nahkakantisen kirjan.

”Tämä on se,” Metsänhaltija sanoi hiljaa. ”Kadonnut loitsukirja.”

Sini-Piika katsoi kirjaa ihmeissään. ”Mitä siinä on?”

”Se sisältää muinaisia loitsuja ja tietoa, joka on ollut kadoksissa vuosisatoja,” Metsänhaltija selitti. ”Tämä kirja voi auttaa meitä suojelemaan Taikametsää ja sen asukkaita. Mutta kirjaa saa lukea vain täällä linnassa, jotta sen voima pysyy hallinnassa.”

He avasivat kirjan ja alkoivat tutkia sen sivuja. Kirja oli täynnä kauniita piirroksia ja monimutkaisia loitsuja. Metsänhaltija selitti jokaisen loitsun merkityksen ja käyttötarkoituksen.

”Tämä on uskomatonta,” Sini-Piika sanoi. ”Voimme oppia niin paljon tästä kirjasta.”

Metsänhaltija nyökkäsi. ”Ja nyt, kun olemme löytäneet sen, voimme käyttää sen tietoja ja loitsuja auttaaksemme metsän asukkaita ja ratkaistaksemme ongelmia.”

Sini-Piika tunsi innostuksen kasvavan sisällään. ”Odotan jo innolla opettajaseminaarin pääsykoetta. Ehkä siellä kysytään jotain tästä loitsukirjasta.”

Metsänhaltija hymyili. ”Se on mahdollista. Annan sinulle etumatkaa ja opetan yhden loitsun tästä kirjasta. Tämä loitsu auttaa sinua ymmärtämään luonnon kieltä paremmin.”

He istuivat yhdessä kirjaston pöydän ääreen, ja Metsänhaltija alkoi opettaa Sini-Piialle loitsua. Sini-Piika kuunteli tarkkaavaisesti ja toisti loitsun sanat hiljaa mielessään.

Sini-Piika ja Metsänhaltija astuivat ulos linnan itäsiivestä ja suuntasivat kohti puutarhaa. Heidän edessään avautui upea näky: laaja kukkapuutarha, jossa kasvoi kaikenlaisia värikkäitä kukkia ja köynnöksiä, jotka kiipesivät linnan muureja pitkin. Perhoset tanssivat ilmassa ja ruusut tuoksuivat huumaavasti.

Puutarhan keskellä seisoi Naakka, linnan puutarhanhoitaja. Hän oli pukeutunut vihreään esiliinaan ja hattuunsa oli kiinnitetty pieniä kukkia. Naakka hymyili leveästi nähdessään Sini-Piian ja Metsänhaltijan.

”Tervetuloa puutarhaani!” Naakka tervehti iloisesti. ”Olen Naakka, ja pidän huolta tästä kauniista paikasta.”

Sini-Piika katseli ympärilleen ihastuneena. ”Tämä paikka on uskomattoman kaunis. Miten onnistut pitämään sen näin upeana?”

Naakka naurahti. ”Se vaatii paljon rakkautta ja huolenpitoa. Jokainen kukka ja kasvi täällä on kuin oma lapseni. Ja tietenkin, perhoset auttavat pölytyksessä ja pitävät puutarhan elinvoimaisena.”

He kävelivät puutarhan halki, ja Naakka esitteli heille erilaisia kukkia ja kasveja. ”Tässä on ruusutarha, jossa kasvaa yli sata erilaista ruusulajiketta. Ja tuolla on perhosniitty, jossa perhoset tanssivat päivät pitkät.”

Sini-Piika hengitti syvään ja tunsi ruusujen tuoksun täyttävän keuhkonsa. ”Tämä paikka on kuin unelma.”

Metsänhaltija nyökkäsi. ”Puutarha on yksi linnan aarteista. Se on paikka, jossa voi rauhoittua ja nauttia luonnon kauneudesta.”