Sini-Piika Vanhan Linnan Puutarhassa

Aurinko oli juuri nousemassa, ja sen lempeät säteet loivat kultaisia valoja Vanhan Linnan puutarhaan. Kastepisarat kimalsivat kukkien terälehdillä kuin pienet timantit, ja koko puutarha heräsi uuteen päivään. Keskellä tätä luonnon kauneutta seisoi Sini-Piika, pieni keiju, jonka siivet hehkuivat aamuauringon valossa.

Sini-Piika asteli kevyesti kukkien keskellä, jokaisen askelen ollessa kuin tanssin askel. Hän halusi keskustella ystäviensä kanssa – kukkien, puiden, perhosten ja lintujen – ja jakaa heidän kanssaan hetken hiljaisuuden ja kauneuden. Sini-Piika oli herkkä olento, joka ei halunnut alistaa ketään. Hänen voimansa ei tullut autoritaarisuudesta vaan hänen lempeästä sydämestään ja kyvystään ymmärtää ja kuunnella.

Keijun siivet värähtelivät iloisesti, kun hän tervehti ensimmäistä kukkaa, kaunista sinistä orvokkia. ”Hyvää huomenta, sinä pieni sininen ihme,” Sini-Piika kuiskasi hymyillen. Orvokin terälehdet värähtivät vastaukseksi, ja keiju tunsi syvää yhteyttä luontoon ympärillään.

Puutarhan perällä, vanhan tammen varjossa, Sini-Piika tapasi vanhan tammen lehdet. ”Hyvää huomenta, viisas ystävä,” hän tervehti, ja tammi vastasi hiljaa humisten. Keiju jakoi ajatuksiaan ja unelmiaan, ja tammi kuunteli kärsivällisesti, antaen keijulle rauhan ja ymmärryksen tunteen.

Perhosten tanssiessa kevyesti ilmassa, Sini-Piika liikkui heidän kanssaan, heidän värikkäät siipensä välkkyen auringonvalossa. ”Oletteko valmiina uuteen päivään?” keiju kysyi, ja perhoset leijailivat ympärillään, kuin vastaten myöntävästi.

Lopulta Sini-Piika kääntyi kohti puita ja lintuja, jotka lauloivat iloisesti oksilla. ”Yhdessä luomme kauniin päivän,” hän sanoi hymyillen, ja linnut lauloivat lauluja keijun lempeydelle ja viisaudelle.

Sini-Piika oli johtaja, mutta ei tavallisessa mielessä. Hänen kykynsä perustui rakkauteen, ymmärrykseen ja kykyyn inspiroida muita. Hän oli uudenlainen johtaja, joka ei hallinnut voimalla vaan sydämellään, ja juuri tämä teki hänestä niin erityisen.