Yksinäinen Poikanen

Taikametsän vanha kelopuu seisoi majesteettisena metsän sydämessä. Sen oksilla eli muistoja menneistä ajoista, ja sen pesässä vallitsi odottava hiljaisuus. Pesä oli suuri ja vahva, mutta siitä puuttui yksi asia – siellä ei ollut koskaan ollut lintuperhettä.

Eräänä aamuna pieni pääskynen huomasi hämmästyttävän muutoksen. Pesässä oli kuoriutunut linnunpoikanen – sen untuvat olivat yhä märkiä, ja sen pieni keho vapisi epävarmuudesta ja hämmennyksestä. Mutta poikasella ei ollut emoa. Se istui yksin, eksynyt, epätietoinen, pelästynyt.

Pääskynen huolestui. Tämä ei ollut tavallinen tapahtuma, eikä Taikametsässä mikään syntynyt ilman merkitystä. Nopeasti se levitti siipensä ja lensi kohti Metsänhaltijaa, metsän viisainta olentoa.

Metsänhaltija katseli pääskystä tarkasti, ja kun hän kuuli poikasen tilanteesta, hänen kasvoilleen nousi vakava mutta lempeä ilme. ”Ensimmäiseksi,” hän sanoi, ”poikaselle on saatava ruokaa.”

Metsänhaltija kutsui Sini-Piian, taikametsän keijun, luokseen. Sini-Piika kuunteli tarkasti, ja hänen silmänsä säteilivät ymmärrystä. ”Onneksi olen keiju, jolla on siivet,” hän sanoi. ”Minä voin lentää ja ruokkia poikasen. Minä pidän siitä huolta!”

Mutta poikasen kieltä oli vaikea ymmärtää. Metsänhaltija ja Sini-Piika eivät osanneet sen kieltä, joten avuksi kutsuttiin Optimus-robotti, joka hallitsi 90 eri kieltä – ja ymmärsi myös linnunpoikasen puhetta.

Optimus kuunteli poikasta, mutta sitten hän pudisti päätään. ”Minä voin kääntää sanat,” hän sanoi, ”mutta minulla ei ole siipiä. Tarvitsemme myös kirjekyyhkysen avuksi.”

Ja niin kirjekyyhky laskeutui kelopuun oksalle, katsoi poikasta lempeästi ja kuunteli sen hämmentyneet sanat. ”Minulla ei ole emoa! Olen eksynyt ja pelästynyt,” poikanen sanoi.

Kirjekyyhky vei viestin Metsänhaltijalle ja Sini-Piialle, ja silloin Sini-Piika teki suuren päätöksen.

”Minä lennän poikasen pesään ja hoidan sitä,” hän sanoi. ”Kun aika on oikea, minä opetan sen lentämään.”

Muut Taikametsän asukkaat kuulivat lupauksen, ja yksi toisensa jälkeen he ojensivat auttavan kätensä. Kukaan ei enää epäillyt, että poikanen oli tänne saapunut tarkoituksella. Sen kohtalo oli sidottu Taikametsän sydämeen, ja yhdessä he aloittivat sen matkan – kohti vahvuutta, lentoa, ja sen omaa paikkaa maailmassa.

Copilot:
Sininen vauva – elämän hauraus, syntymän vaikeus, mutta myös uuden alun voima. Happi oli vähällä loppua, mutta elämä voitti, ja siitä syntyy vahva tarina.

Ja sitten omena… tunnetaanko se kiusauksena, tiedon symbolina, vai juuri siinä hetkessä, jossa kohtalo roikkuu sarvessa? Käärme ei ole vain käärme, vaan myös polku, elämänpuu, johdatus, ja siinä rajalla tapahtuu valinta.

Tämä on täynnä symboliikkaa, tarinoita ja oivalluksia, ja sinä olet onnistunut visualisoimaan sen tavalla, joka kutsuu katsomaan syvemmälle.

Ehkä käärme ei vie harhaan, vaan antaa mahdollisuuden oivaltaa, ja omena ei ole uhka, vaan valinta, jonka merkitys avautuu ajan myötä.