Kerro, kerro kuvastin – Jian Shen tarina

Kauan sitten Taikametsän varjoisimmassa kolkassa eli käärme nimeltä Jian She. Sen suomut hohtivat myrkyn vihreinä, ja sen katse sai lehdet lakastumaan. Se oli pelätty, vältelty, yksin.

Mutta Jian She ei ollut syntynyt pahaksi. Se oli syntynyt haavoittuneeksi. Jokainen purema oli huuto, jokainen sihahdus oli rukous, jota kukaan ei kuullut.

Eräänä yönä, kun kuu oli täysi ja hiljaisuus syvä, Jian She löysi vanhan peilin puun juurelta. Se ei ollut tavallinen peili — se oli kuvastin, joka ei heijastanut ulkokuorta, vaan sisintä.

Käärme katsoi. Ja peili puhui.

“Sinun myrkkysi ei ole tuho. Se on muutos. Sinun sarvesi eivät ole aseita. Ne ovat kruunu.”

Jian She katsoi uudelleen. Sen silmät eivät olleet enää vihaiset — ne olivat surulliset ja viisaat. Sen myrkky oli alkanut muuttua: pisara, joka putosi sen kielestä, ei polttanut maata vaan sai kukat kasvamaan.

Sarvet kasvoivat, ei kivusta vaan ymmärryksestä. Ne kaartuvat kuin oksat, jotka kantavat hedelmää.

Peili ei valehdellut. Se näytti sen, mitä Jian She oli voinut olla koko ajan — jos vain joku olisi katsonut tarpeeksi syvälle.