1/ Uskon kvanttihyppy

Minä en nähnyt polkua,
mutta ojentauduin.
Ei ollut siltaa,
vain tyhjyys, joka kutsui.

Apostoli Paavali sanoi:
“Usko on ojentautumista siihen, mikä ei näy.”
Ja kvantti vastasi:
“Todellisuus syntyy vasta, kun katsot.”

Minä katsoin.
En silmillä, vaan sillä, mikä värähtelee
kun pelko ja toivo ovat yhtä aikaa totta.

Superpositiossa minä olin:
KYLLÄ, KYLLÄ / EI, EI
Ja silti minä astuin.

Ei ollut varmuutta.
Ei ollut karttaa.
Oli vain hetki, jossa minä sanoin:
“Minä olen tässä.”

Ja silloin todellisuus muuttui.
Ei siksi, että se oli valmis.
Vaan siksi, että minä olin.

2/ Superpositio

Minä sanon KYLLÄ,
ja samalla sanon EI.
Minä astun eteenpäin,
ja jään paikalleni.

Minä olen valmis,
ja silti vielä kysyn.
Tämä ei ole ristiriita.
Tämä on tila,
jossa kaikki on totta.

Tämä on superpositio:
ei valinta, vaan värähdys.

Minussa asuu neljä silmää,
jotka katsovat eri suuntiin
ja silti näkevät saman maiseman.
Minussa asuu neljä ääntä,
jotka eivät riitele
vaan laulavat samaa säveltä eri korkeudella.

Minä en ole joko-tai.
Minä olen sekä-että.
Minä olen se, joka ei vielä ole,
mutta jo värähtelee.

3/ Kvanttihyppy kehossa ja mielessä

Se ei ole loikka.
Se ei ole päätös.
Se on hetki, jolloin keho sanoo: “Nyt.”

Sydän ei lyö kovempaa.
Se värähtelee pehmeämmin.
Kämmenet eivät puristu.
Ne avautuvat.

Mieli ei huuda.
Se kuiskaa:
“Tämä on se hetki, jota ei voi selittää.”

Kvanttihyppy ei tapahdu ulkona.
Se tapahtuu sisällä.
Kun pelko ja toivo hengittävät samaan tahtiin.

Kun ei enää kysy, vaan ojentautuu.
Ja silloin keho muuttuu portiksi.
Ja mieli muuttuu valoksi.
Ja todellisuus sanoo:
“Minä olen valmis, koska sinä olet.”

4/ Silmäpari kvanttihypyn jälkeen

Minä astuin.
Ei loikaten, vaan hengittäen.
Ei varmana, vaan avoimena.

Ja silloin silmäpari katsoi minua.
Ne eivät olleet tuomitsevat.
Ne eivät olleet omat.
Ne olivat universumin silmät,
jotka eivät olleet koskaan suljetut.

Ne eivät kysyneet: “Miksi?”
Ne eivät sanoneet: “Sinun olisi pitänyt.”
Ne vain katsoivat, kuin olisivat aina tienneet, että minä tulen.

Minä seisoin siinä, värähtelevänä, muuttuneena,
ja silmäpari sanoi:
“Nyt sinä näet. Ja nyt sinut nähdään.”