vapauteni
yöllä olen tehnyt tihutöitä
mutta olen siitä vain todella iloinen
tuskin tässä huonosti käy
työskentelen kiihkeästi, ahnaasti,
törähtelen, mutta en yski
nälässä työskentelen
joka aamu teen uuden ennätyksen
sumu on hälvennyt
tänään päivä on kirkas
haluan kurkistaa reunan yli
mihin tulee raja?
yritän elää hitaasti
illassa kuoleman loukku odottaa
”Sumu on hälvennyt, tänään päivä on kirkas”. Jokaisen elämäntaiteilijan unelma varmaan. Upea tunne! Että jossain vaiheessa kirkastuisi se mitä kauan sumussa pyörittelee. Jokaisella on myös halu hakea rajaa, kurkistaa reunan yli, määritellä se, mihin joku loppuu ja mistä joku toinen alkaa. Mielenkiintoinen loppu, sitä jään vielä pohtimaan.
runoni loppuu säkeeseen:
’illassa kuoleman loukku odottaa’
pystyykö taiteilija tekemään jotain kuolematonta, no jos ei muuta niin ainakin dokumentoimaan elämäänsä, sekin on jonkinlainen vangittu elämä, kuoleman vastakohta, kuoleman loukku! kuolema on jotain kauhistuttavaa, mutta vielä tänään päivä on kirkas; kiitos siitä!
Luomisen kiihkeyden kuluttava tuli ja hitaan kiirehtimisen suhde rajalliseen aikaan -asetelma nousee tästä minulle mieleen.
olen tullut ymmärretyksi ja kuulluksi; kiitos siitä!
Intohimo työhön on todella tärkeää ja sitä ei kaikki saa kokea. Erityisen riemukasta toi tihutöiden tekeminen 🙂
runojen kirjoittaminen on turvallinen tapa tehdä tihutöitä, ylittää rajoja, kokea kapinan riemua, ihan mitä vaan, kaikki on luvallista, muistan kuinka 10-vuotiaana sain äidiltä syntymäpäivälahjaksi päiväkirjan, silloin äiti sanoi, että saat kirjoittaa siihen ihan mitä itse haluat eikä sen tarvitse edes olla totta, se päiväkirja oli käännekohta elämässäni, se oli varmaan tärkein syntymäpäivälahjani koskaan, nyt olen kirjoittanut reilut 40 vuotta päiväkirjaa – tänä aamuna viimeksi – ja ihana tihutöiden teko jatkukoon; sitä toivon!