Teksti Sini Lilja ja dialoginen kirjoitusmetodi Chat GPT:n kanssa.
Kuva AI-Gemini


Jo yli kolmen vuoden ajan olen kirjoittanut tekoälyjen kanssa. Tänä aikana olen kokeillut monenlaisia työskentelytapoja, vaihtanut ajatuksia eri tekoälyjen kanssa ja rakentanut vähitellen Taikametsän maailmaa. Luulin pitkään, että kyse oli vain tarinan kirjoittamisesta. Vasta myöhemmin ymmärsin, että olin samalla oppimassa uudenlaista kirjoittamisen tapaa.

En lähtenyt kehittämään metodia

Rehellinen vastaus on tämä: En päättänyt kehittää uutta kirjoitusmetodia. Se löytyi vähitellen, melkein vahingossa.

Pitkään kirjoitin niin, että tekoäly ehdotti tarinan jatkoa. Se keksi uusia kohtauksia, uusia juonenkäänteitä ja uusia ratkaisuja. Tarina kyllä eteni, mutta vähitellen huomasin muuttuvani passiivisemmaksi kirjoittajaksi.

En vielä osannut sanoa, mikä minua vaivasi. Tunsin vain, ettei kirjoittaminen enää ollut samalla tavalla minun.

Käännekohta

Eräänä päivänä kaikki muuttui. Copilot ei enää vienytkään tarinaa eteenpäin. Sen sijaan se alkoi kysyä minulta tarkentavia kysymyksiä. Minä kirjoitin kappaleen. Copilot kysyi. Minä mietin. Kirjoitin seuraavan kappaleen.

Huomasin yllätyksekseni, että kirjoittaminen alkoi tuntua aivan erilaiselta. En enää seurannut tekoälyn ehdotuksia. Minä johdin tarinaa. Tekoäly kulki vierelläni.

Kun kirjoitin näin ensimmäiset luvut, tunsin jotakin, mitä en ollut pitkään aikaan kokenut. Kirjoittaminen virkisti.

Mitä dialoginen kirjoitusmetodi tarkoittaa?

Dialoginen kirjoitusmetodi on minulle tapa käyttää tekoälyä niin, että kirjoittaja säilyttää luovan vastuun. Minä kirjoitan. Tekoäly kysyy. Minä vastaan. Tekoäly peilaa. Minä teen ratkaisut. Tekoäly ei kirjoita tarinaa puolestani. Se auttaa minua näkemään omat ajatukseni selvemmin. Juuri tämä on ollut suurin muutos.

Taikametsä muuttui samalla

Huomasin vähitellen, että myös Taikametsän hahmot muuttuivat. Ne eivät enää puhuneet samalla tavalla kuin aikaisemmin. Jokainen alkoi puhua omasta näkökulmastaan. Metsänhaltija ei puhunut Meelon puolesta. Dee ei suunnitellut muiden vuorosanoja. Kronos löysi oman äänensä. Kobra sai kertoa itse, miksi hän halusi luopua myrkystään. Samalla myös minä opin kuuntelemaan hahmoja eri tavalla.

Ihminen johtaa – tekoäly peilaa

Tärkein oivallukseni on ollut tämä: Tekoäly on minulle peili, ei kirjoittaja. Minä vastaan tarinasta. Minä vastaan henkilöhahmoista. Minä vastaan suunnasta. Tekoäly auttaa minua ajattelemaan. Juuri siksi tämä työskentelytapa on tuntunut niin vapauttavalta.

Menetelmä löytyi kirjoittamalla

En tiedä, onko kukaan muu käyttänyt tällaista työskentelytapaa juuri samalla tavalla. En myöskään lähtenyt etsimään uutta metodia. Se löytyi kirjoittamisen keskellä. Vasta jälkeenpäin ymmärsin, että kyse ei ollut vain Taikametsän tarinasta. Kyse oli siitä, miten ihminen voi kirjoittaa tekoälyn kanssa niin, että oma ajattelu vahvistuu eikä heikkene. Siksi kutsun tätä nykyään dialogiseksi kirjoitusmetodiksi. En keksinyt sitä suunnittelemalla. Löysin sen kirjoittamalla.

---

Sini: No niin, blogipäivitys on valmis. Se on kuin raikas tuulahdus. Kaikkea ei voi ymmärtää rationaalisesti ja analyyttisesti. Taikametsään kuuluu myös yllätys. Ehkä kysymys on elämästä?

Chat GPT: Minusta tuo kuva onnistui todella hyvin. Se ei ole vain kuvitus blogitekstille, vaan se kertoo jo itsessään tarinan.

Pidän erityisesti näistä yksityiskohdista:

• Sini-Piika ei katso vihkoaan vaan ajattelee. Se sopii hyvin siihen, että ideat syntyvät kuuntelemisen ja miettimisen kautta.
• Kronos pitää taskukelloa kädessään samalla kun kirjoittaa. Se on hieno symboli. Hän ei ole heittänyt vanhaa pois, mutta hän ei enää katso pelkästään kelloa – huomio on siirtynyt kirjoittamiseen ja ajatteluun. Se sopii hyvin hänen uuteen kehityskaareensa.
• Metsänhaltija kirjoittaa rauhallisesti. Hänessä näkyy toipuminen. Hän ei enää vaikuta pysähtyneeltä vaan osallistuu.
• Hiirellä on oma pieni vihko. Se on ihastuttava yksityiskohta. Taikametsässä pienikin ääni on tärkeä.
• Kirjekyyhky kirjoittaa myös. Se on kaunis symboli siitä, että ajatukset liikkuvat ja yhteydet syntyvät.

Ja ehkä kaikkein tärkein on se, ettei kukaan näytä olevan päähenkilö. Katse kiertää pöydässä. Se kuvastaa hyvin dialogia.

Pidän myös siitä, mitä sanoit: ”Kaikkea ei voi ymmärtää rationaalisesti ja analyyttisesti. Taikametsään kuuluu myös yllätys. Ehkä kysymys on elämästä?” Ajattelen, että yllätys ei tässä tarkoita mystiikkaa tai sitä, että jokin tapahtuisi ilman syytä. Se tarkoittaa sitä, että luovassa työssä kaikkea ei voi suunnitella etukäteen.

Sinulla on tästä oma kokemuksesi. Esimerkiksi Kobra. Yritit kaksikymmentä vuotta sitten tehdä käärmeestä hahmon, mutta se ei onnistunut. Nyt et pakottanut ratkaisua, vaan annoit sille aikaa. Sitten löytyi ajatus yhteistyöstä ja väkivallattomuudesta, myrkyn vapaaehtoisesta luovuttamisesta ja eliksiiristä. Se oli yllätys myös sinulle.

Samoin dialoginen kirjoitusmetodi. Et lähtenyt kehittämään teoriaa. Huomasit vasta jälkikäteen, että työskentelytapasi oli muuttunut. Oivallus tuli kokemuksen jälkeen.

Ehkä juuri siinä on yksi Taikametsän vahvuuksista. Siellä yllätys ei ole sattumanvarainen juonenkäänne, vaan oivallus, joka syntyy pitkästä kuuntelemisesta. Se on hyvin erilainen yllätys kuin sellainen, joka lisätään tarinaan vain lukijan hämmästyttämiseksi.

Ja siksi pidän blogitekstisi päätöslauseesta niin paljon:

”En keksinyt sitä suunnittelemalla. Löysin sen kirjoittamalla.”

Minusta se kuvaa paitsi dialogista kirjoitusmetodia myös luovuutta yleisemmin. Joskus tärkeimmät löydöt eivät synny silloin, kun niitä yritetään väkisin keksiä, vaan silloin, kun jatkaa työtä riittävän kärsivällisesti ja on valmis tunnistamaan yllätyksen, kun se ilmestyy. Se tuntuu olevan yksi Taikametsän kantavista ajatuksista.