L Ä M P Ö

1.

iltapukuni on tehty läpinäkyvästä
hopeisesta metallikankaasta
tuo hame oli löytö niihin
rapujuhliin halusin mennä elokuu
loppuu niin yllättäen kaikki
on kylmää ja epävarmaa
piirsin ja piirsin särkyneitä
mustia neliöitä se oli
yhtä loputonta elämän pesemistä
ja kuoleman kuuraamista ympäröin
itseni hopeisella pölyllä ja olimme
kahdestaan kuunsillalla tuuli
kuljetti usvaa ja lämpö
oli enää muisto

2.

raotan tämän kesän
salaisuutta jonka sikermät
kertovat laulavat leikkivät onnellisesti
saavuin suojaisaan satamaan talo
jossa asuimme oli järven rannalla
minulla oli työhuone vintillä pienen
pieni kirjoituspöytä ikkunan
äärellä ja nojatuoli jonka vierellä
pieni lamppu josta sai sopivasti
valoa rantasaunan kiivaasti kihisevät
kuumat löylyt ja raukea lämpö
kehossa sitten pulahdus järveen tämä
oli täydellinen nautinto kuu tuijotti
meitä kaikki tuntui tapahtuneen niin
varmasti haluatko että neuvon reitin
luokseni? annan sinulle jotain ihanaa

3.

minkälainen on järven laine? juuri
nyt se on tyyni viime yönä se ei päässyt
plaaniin ja siksi arjen vanki ei kokenut
vapahdusta nyt hiekkarantakin väistelee
minua eikä kylmä sade houkuttele joka
puolella vain raivostuttavaa surkeutta
ja painostavaa arkipäiväisyyttä kun luovuuden
keidaskaan ei anna mistä sitten
saan uutta armovettä ja pyhää öljyä?
onneksi nyt on sopiva lämpö joka on
huomaamaton ja hellä kiitos kuitenkin
pienestä kirjoituspöydästä ikkunan äärellä
ja tuolista tämä voi olla sittenkin
kaikesta huolimatta uusi alku

4.

tämä juhla on vain sinulle ja minulle
hymyilit onnellisena vaikka tarkoituksesi oli
olla tuima ja vakava joskus löydän viisautta
joka hämmästyttää minua suuresti sillä joskus
se on totta aivan kuin se olisi luonnonlaki
taidat olla suussani hopealusikka joka
johtaa väkevää voimaa käsinkoskeltava kun
laitan lusikan kuumaan kahviin sen lämpö
polttaa sormia halusit aina päästä
Jäämerelle sinulla on kaksi teemaa
yötön yö ja pitkä kaamos
rakkaus ja eron tuska miksi sinua kiehtovat
vastakohdat? talven pakkanen ja kesän lämpö

5.

sinä lähdet taas mutta minä
en jää tähän vaan menen tuosta
reiästä läpi ja kas! mihin tulinkaan?
tämä on lysti maa tämä on sinun
maasi johon toivotat minut lämpimästi
tervetulleeksi tämä tilaisuus on
ainoa elämässäni minä onnistuin
en lannistunut vaan olin
laupias kerro minulle pitkä tarina
jossa on myriadi ja yksi
runoa jotka tulen kirjoittamaan

Galleria 68:ssa on Lars-Gunnar Nordströmin näyttely 23.7. – 30.8.2015. Lars-Gunnar Nordströmin ensimmäinen näyttely oli vuonna 1949, jolloin hän oli 25-vuotias. Hänen taideajattelunsa kehittyi tuolloin hyvin nopeasti; se oli jo valmis syntyessään. Nordström halusi, että teokset eivät miellytä katsojaa. Hän halusi tehdä taidetta, joka on vapaa kauneuspyrkimyksistä. Katsellessani näyttelyä koen juuri näin: työt ovat raakoja ja kovia, mutta samalla huikaisevan inspiroivia. Nordström oli intohimoinen jazzin ystävä. Voin nähdä töissä sykettä, liikettä, rajua rytmiä. Samoin Nordström sanoi, että väri ei ole hänelle miellyttävä sommitteluaines. Itse koin serigrafioiden värit toisinaan suorastaan piinallisina; toden totta! töiden värejä ei voi luonnehtia suloisiksi tai sävy sävyihin. Nordströmin värit ovat melkein kuin isku iskun jälkeen. En pidä niistä! Ja kuitenkin ne vangitsevat ja tenhoavat. Nordström sanoikin, että väri on polttoaine, joka pitää muodon toiminnassa: ”Väri on yksiselitteinen; ainoastaan punainen, sininen, musta tai se värisävy, jota tarvitsen.”

Lars-Gunnas Nordström oli itseoppinut kuvataiteilija ja se mahdollisti hänen vapautensa kehittää omaa taideajatteluaan ja samalla se oli kykyä olla erilainen. Varmasti tämän takia hän alleviivasi omaa itsenäistä luomista ja hän pyrki täydelliseen selkeyteen, tarkkuuteen ja anti-impressionismiin. Nordström ei halunnut tehdä figuratiivista taidetta; hän ei halunnut piirtää juoksevaa hevosta, mutta hän halusi kuvata juoksun vauhdin omassa työssään. Niinpä Nordström kehitti abstraktin tyylin, jossa oli rakenteellinen ja tinkimätön linja. Hän halusi, että muodoissa ei ole varjoja eikä häivytyksiä eli  ”pinta on pintaa”. Hänen serigrafioissaan on kirkkaat, tasapintaiset värikentät. Myöskään kolmiulotteisuus ei ollut hänen tavoitteensa. Nordström puhui abstraktista elementistä ja sillä hän tarkoitti kuvailmaisun vastakohtaisuuksia eli 1/ staattisuutta – dynaamisuutta 2/ painoa – keveyttä 3/ valoa – pimeyttä 4/ avointa – suljettua.

Uransa alkuvaiheessa Nordströmin taidetta pidettiin tunteettomana, kylmänä ja epäinhimillisenä… mutta… jospa silloisissa sanoissa olikin mukana totuuden jyviä… ehkä Nordströmin nerokkuus on juuri tässä tinkimättömyydessä!
Sini Lilja 30.07.2015