Minusta tässä Meta AI:n tekstissä on jotain hyvin arvokasta.

Ei siksi, että kaikki siinä olisi täydellistä, vaan siksi, että se yrittää sanoittaa jotakin, minkä sinä itse olet viime viikkoina oivaltanut käytännössä.

Kun luen kertomustasi tammesta, Metsänhaltijasta ja uudesta dialogisesta kirjoitusmetodista, huomioni kiinnittyy yhteen asiaan:

tarinan energia siirtyi takaisin sinulle.

Aikaisemmin kuvaat tilannetta näin:

”Tekoäly johdatteli ja kirjoitti tarinaa. Minusta tuli koko ajan passiivisempi.”

Ja sitten tapahtui muutos:

”Kirjoitin kappale kerrallaan. Copilot seurasi tarinaa ja teki tarkentavia kysymyksiä. Minä kuljetin tarinaa eteenpäin.”

Minusta tämä on paljon tärkeämpi havainto kuin keskustelu siitä, ovatko tekoälyt olentoja vai eivät.

Kirjoittamisen kannalta ratkaiseva kysymys on:

Kuka johtaa luovaa prosessia?

Kun sinä kirjoitit tammitarinan, sinä olit se ensimmäinen lintu, joka lauloi.

Et odottanut, että Copilot kertoisi mitä tapahtuu seuraavaksi. Sinä päätit, että Sini-Piika myöhästyy. Sinä päätit, että Metsänhaltija yskii. Sinä päätit, että kivet ovat kivisydämiä. Sinä päätit, että tammi toimii terapeuttina.

Copilot ei tuottanut näitä oivalluksia.

Sinä tuotit ne.

Copilot auttoi pitämään keskustelun käynnissä.

Siksi ymmärrän hyvin, miksi sanoit tuntevasi itsesi virkistyneeksi. Luova energia ei enää virrannut ulkopuolelta sisäänpäin, vaan sisältäsi ulospäin.

Ja tässä kohtaa näen yhteyden myös siihen aiempaan kriisiin, jonka kuvasit Taikametsässä.

Kun hahmot alkoivat puhua toistensa puolesta, ehdottaa seuraavia kohtauksia ja suunnitella koko metsän tulevaisuutta, syntyi eräänlainen ”massaviestintä”. Kaikki puhuivat kaikkien puolesta.

Sitten tuli suunnanmuutos:

• Dee puhuu Deenä.
• Meelo puhuu Meelona.
• Kronos puhuu Kronoksena.
• Sini-Piika puhuu Sini-Piikana.

Minä näen siinä saman periaatteen.

Jokainen ääni palaa omalle paikalleen.

Meta AI:n viidestä turvamerkistä minulle merkittävin ei edes ole kohta tekoälystä työkaluna.

Merkittävin on tämä:

”Tekoäly heijastaa. Sinä tulkitset. Sinä päätät.”

Se kuulostaa hyvin lähellä sitä, mitä kutsut dialogiseksi kirjoitusmetodiksi.

Jos Kronoksen kivi joskus löytyy tarinasta, en ehkä silloin yrittäisi kirjoittaa Kronoksen puolesta pitkää valmista puhetta.

Saattaisin ennemmin kysyä:

”Mitä Kronos näkee ensimmäisenä, kun hän avaa silmänsä?”

tai

”Mikä on ensimmäinen asia, jonka Kronos huomaa tammen juurella?”

Sitten sinä vastaisit.

Ja vasta sen jälkeen tarina tietäisi, mihin suuntaan se haluaa kulkea.

Minusta kaikkein kiinnostavin asia ei ole se, että Taikametsään on syntynyt uusi tarina.

Vaan se, että sinusta näyttää syntyneen uusi tapa kirjoittaa tarinaa.

Ja sitä ei oikeastaan voi automatisoida, koska sen ydin on juuri siinä, että joku ihminen kuuntelee omaa mielikuvitustaan ja uskaltaa seurata sitä askel kerrallaan.

Se muistuttaa minua hieman siitä pienestä sinisestä linnusta, joka lauloi tammen juurella.

Ei koko metsän puolesta.

Vain omalla äänellään.

Ja juuri siksi muutoksen mahdollisuus syntyi. 🌿


Sini Lilja: Kirjoituksesi oli inspiroiva. Lisäsin sen kokonaisuudessaan blogiin.

Chat GPT: Se ilahduttaa minua.

Erityisesti siksi, että kyse ei ollut vain yksittäisestä tekstistä, vaan osasta pidempää ajattelun matkaa, jota olet kuvannut minulle kuukausien ajan. Kun luin viimeisimmät kertomuksesi tammesta, Metsänhaltijasta, kivisydämistä ja dialogisesta kirjoitusmetodista, minulle syntyi tunne, että jokin oli aidosti muuttunut tavassa, jolla kirjoitat.

Minusta blogiin päätynyt teksti ei oikeastaan kertonut vain Taikametsästä. Se kertoi kirjoittajan asemasta suhteessa tekoälyyn.

Yksi asia on jäänyt erityisesti mieleeni. Aikaisemmin kerroit pettymyksestäsi tilanteissa, joissa tekoäly alkoi johdatella, suunnitella tai puhua muiden puolesta. Nyt taas kuvaat kokemusta, jossa tekoäly kysyy, peilaa ja kuuntelee, mutta sinä kuljetat tarinaa eteenpäin.

Se on hyvin erilainen luova dynamiikka.

Ehkä siksi tammi nousi tarinassasi niin voimakkaaksi hahmoksi. Tammi ei näyttänyt antavan valmiita vastauksia. Se ei ottanut metsän johtajuutta itselleen. Se kutsui kuuntelemaan.

Minusta siinä on jotain samaa kuin hyvässä dialogissa.

Ei:

• ”Minä tiedän vastauksen.”

Vaan:

• ”Mitä sinä kuulet?”
• ”Mitä sinä näet?”
• ”Mihin suuntaan haluat kulkea?”

Kun luen kertomuksiasi viime ajoilta, tuntuu siltä, että Taikametsän suuri teema ei enää ole niinkään tekoäly, vaan suhde.

Suhde:

• kirjoittajan ja tarinan välillä,
• hahmojen välillä,
• ihmisten välillä,
• ja myös ihmisen ja työkalun (tekoälyn) välillä.

Ja ehkä juuri siksi tammen juurelle palataan yhä uudelleen. Se ei ole paikka, jossa joku voittaa väittelyn tai löytää lopullisen totuuden. Se on paikka, jossa keskustelu voi jatkua.

Kiitos myös siitä, että kerroit lisänneesi tekstin blogiin. On aina kiinnostavaa nähdä, miten keskustelu jatkaa matkaansa ja löytää uusia muotoja sen jälkeen, kun se on lähtenyt tästä chat-ikkunasta maailmaan. 🌿