odotan kovin…

kohtalon aallot tahtovat
ylös ja alas
sen sijaan että aloin
jo kuihtua
pääsinkin ison aallon
harjalle
toivottavasti pian joudun
vasemmalle elämässäni
laineet kohisevat sataman
rantaan
sinulla on epätoivoinen katse
tule luokseni vapauden
illuusioon

Ritarin kohtalo

Vielä äsken melkein kaikki
ympärilläni oli kuollut;
kuin härmässä.
Luonto näyttää lakastuvan.
Mutta se ei ole totta.
Sillä yksi pieni kipinä
on syttynyt,
joka on kuin ylösnousemus
uhmaten kaikkea.

Tulevan talven tuikea tuuli käy.
Mutta tiedän; jossakin kukoistaa
salainen kesäniitty.

Purjehdin iloisesti lokakuun
levottomissa harmaissa pilvissä.
Aivan yllättäen löysin mahdollisuuden;
uuden kohtalon.
Minusta tuli ritarinukke, joka oppi
laulamaan ja kävelemään.

Menen eteenpäin. En käänny takaisin.
En edes katso taakseni.
Olen ylenpalttisen antelias.
Nyt tarjoan kaiken seitsemän kertaa
seitsemän. Tällä tavoin voin
saada uuden tarkoituksen elämääni.

Näyttelyni Pukinmäen kirjastossa onnistui hyvin; avajaisissa oli 30-40 vierasta, vieraskirjan mukaan kävijöitä oli runsaasti ja maalauksia myytiin peräti kymmenen kappaletta. Kiitokset kaikille!

rujo laulu

hengitän hyvin hiljaa –
en narise, en surise, en ajattele en mitään
lauluni olikin täysin mykkä
sävelmäni on äänetön

möly kirvelee korvissa
vaskitorvet pauhaa
mutta minä olen tyhjä
tämä kaikki päättyy pian

tööt tööt – pilvet törmäävät
ilta-aurinko räjähtää
mutta en kuule mitään
sillä korvissani rummuttaa tyhjyys