Hylkääminen

Linnan rautainen ovi pamahti lukkoon.

Avain vietiin piiloon.

Huulet ovat sulkeutuneet

kylmät, sanattomat.

Hän on kääntänyt minulle selkänsä;

taipumattoman

rakkaudettoman

kovan.

Lopullinen, sanaton paino

sydämessä

mustaa.

En voi ymmärtää.

Ajatukseni kilpistyvät muuriin

en voi ymmärtää

ilma on ohutta

minä olen ulkopuolella.

Minun täytyy kulkea omia polkujani.

Sinä!

Koruton

yksinkertainen

sävel puhuu

surumielisesti.

Koira on  käpertynyt lämpöiseen kerään;

se ei halua vielä herätä.

Aamu sumuinen

verkkainen

raukean hiljainen.

Juon mukista kahvia ja

läsnäolosi ympäröi minua.

Ensimmäinen säde

Pieni häivähdys
valon kajastus
auringon noustessa
huippuvaliohetkenä
syntyy oivallus
omassa pesässä:

Onnen myyryläinen olen
heitin kolikkoa;
kruuna vai klaava?

Tänään kruuna
huomenna klaava
jumalan vapaan
tahdon mukaisesti.

Muna vai kana?
Amen.

Tuulahdus

Aamu herää.

Kesän kevyt tuoksu

kestää lyhyeen.

Henki sisälläni iloitsee.

lal-lal-laa!

läl-läl-lää!

kohta pannaan pussauskoppiin –

hei! ota koppi –

muuten karkaa elämän oppi.